Terve taalta ylhaalta.

804083.jpg

Ollaan palloiltu Lhasassa nyt muutama paiva ja kaupunki on hyvinkin pitkalti nahty. Ruoka on ollut aivan mahtavaa, mestoissa joissa olemme kayneet, on ollut puhelinluettelon paksuiset ruokalistat. Tiibetilaista, kiinalaista, jenkkia, meksikolaista, japanilaista, israelilaista, intialaista, nepalilaista, jopa Finlandia vodkaa. Kavimme iltana parina baareissakin, jotka olivat siistimpia kuin suomen ravintolat yhteensa.

811950.jpg

Lhasan tarkein nahtavyys on luonnollisesti Potala Palace, Dalai Lamojen talviasunto ja Tiibetinbuddhalaisuuden uskonnollinen polttopiste. Lippujen saaminen kohteeseen oli kuitenkin vahintaan kinkkista. Jouduimme asettumaan lippujen reksiterointijonoon vesisateessa neljalta aamulla. Jotkut olivat yopyneet portilla ukkosmyrskyssa. Kahdeksalta aamulla portit avautuivat ja sisapuolelle uuteen jonoon. Paikalliset kytat ja turvallisuusvirasto agentteineen paattivat tehda jonoon ratsian ja tarkastivat kaikilta paikallisilta paperit. Noin 50 ihmista lahtikin kovan riitelyn jalkeen jalkeen poliisien saattelemana jonosta. Miksi, en tieda. Paikalliset ovat kuitenkin kiinalaisten taholta kovan kuumotuksen alaisena, johtuen alueen poliittisesti arasta tilanteesta.

Ratsian paatyttya rekisterointiluukku vihdoin avautui ja saimme kuitin vaivaisen kahdeksan tunnin venailun jalkeen. Kuitilla ei kuitenkaan (ja onneksi) paase kohteeseen kuin vasta seuraavana aamuna. Loppupaiva meni nukkuessa ja kurkkulaulua alakerran kapakassa kuunnellessa.

Potala on rakennelmana suuruudessaan ja kompleksisuudessaan huikea.  Palatsia on rakennettu pala palalta vuodesta 637 luoden tuhannen huoneen ja kaytavan 13-kerroksisen sokkelon. Naimme viimeisimman, eli 14. Dalai Laman asuintilat seka lukuisia kappeleita, valtaistuinsaleja ja edellisten Lamojen kullasta ja timanteista vasattyja hautoja. Vaikka paikka oli upea, voi vain kuvitella, milta siella on nayttanyt palatsin ollessa kaytossa. Sisalla ei saanut kuvata, joten jos haluatte nahda milta siella nayttaa, menkaa itse kaymaan.

Molempia meita on kohdannut lieva temppeleiden yliannostus, joten huomenna pakenemme luonnon rauhaan Nam-Tso-jarvelle. Korkeutta tulee tonni lisaa, joten olemme popsineet ahkerasti korkean paikan laakkeita.

-Tommi

P.s: Juuri tata tekstia nettikahvilassa kirjoittaessani pari rivia taaempaa lyotiin poliisien toimesta kaveri rautoihin ja raahattiin ulos. Miksi, en tieda.