Hellurei!

Palattiin hetki sitten Nam-Tso-jarvelta. Menomatka alkoi kinkkisesti, silla bussiaseman lipunmyyjat eivat suostuneet asioimaan ulkomaalaisten kanssa. (?!?!?) Paatimme kuitenkin sinkeasti saada ylimaaraiset tavaramme jonnekkin sailoon ja hankkia kyydin jarvelle. Linja-autoaseman viereinen ravintola suostuikin ottamaan tavaramme takahuoneeseensa ja hetken juteltuamme ravintolan henkilokunta kavi ostamassa bussiliput meille pimeasti suoraan kuskilta. Tavallinen kaytanto taalla. Bussi ei vienyt aivan perille asti, mutta saimme diilattua kuskin laheisesta kaupungista viemaan meidat perille jarvelle.

Matkalla saimme ensimmaisen kosketuksen paikallisiin paimentolaisiin. Nama ihmiset asuvat yha teltoissa kasvattaen lampaita, vuohia ja tietenkin jakkiharkia elannokseen. Matkansa he taittavat hevosilla, joskin joillakin on jo moottoripyoria ja maastoautoja.

Perilla oli teltoista ja siirtoparakeista muodostunut kyla ravintoloineen ja "hotelleineen". Kuskimme oli diilannut meille edullisen ravintolaparakin takahuoneen leposijaksi.

 Hetken huohoteltuamme ohutta happea lahdimme etsimaan palatsia / temppelia josta olimme saaneet vihia. Paljastui, etta "palatsi" onkin luonnon muovaama kalliomuodostelma luolineen ja pystyssa tonottavineen lohkareineen.

Yolla saimme todistaa toista luonnon esitysta upean ukkosmyrskyn muodossa.

Aamulla olimme jo hieman sopeutuneempia harvaan happeen ja lahdimme vaeltelemaan leirin ymparistoon. Kukkuloilla vaelteli runsaasti kilipukkeja, joiden kanssa hengailimme tovin. Maasto 5100 metrin korkeudessa on hyvin karua, yhden yhtaan puuta ei ollut missaan. Ainoastaan pienia pensaita ja ruohoa kasvaa naissa korkeuksissa. Jarven vesi on varsin hapanta ja kirkasta, ylhaalta katsottuna vesi on aivan turkoosin varista.

Paadyimme lopuksi rannalle "hetkeksi" hengahtamaan. Rannalla vierahtikin sitten puoli vuorokautta soralinnaa rakentaessa ja auringossa lekotellessa. Poltimme molemmat kasvomme ja kammenemme. Yli viiden kilsan korkeudessa ei ole juuri suojaavaa ilmakerrosta polttavia auringon sateita vastaan. Jossain vaiheessa huomasimme olevamme matalapaineen keskuksessa ja ukkosmyrskyjen ymparoivan meita joka suunnalta.

Aamulla totesimme olevamme jalleen ilmastonvaihdoksen tarpeessa ja eras kuski tarjosikin meille kyytia takaisin laheiseen kaupunkiin. Matkalla ylittaessamme vuorten valissa olevaa solaa, alkoi satamaan lunta. Paastyamme perille - matkalla pitaa pysahtya jaahdyttamaan jarruja vedella - aloimme tutkia mahdollisuuksiamme paasta takaisin Lhasaan. Busseista ei ollut mitaan tietoa ja huomasimme muidenkin seisovan tienvarressa peukku pystyssa. Yhtakkia paikalle porahti vanha Toyota Hiacen ruppana ja kaikki juoksivat laumana sen luokse. Totesimme ettei hiaceen mahdu 20 ihmista ja jaimme ainoina peukku pystyssa tienvarteen. Muiden ihmisten tapellessa paikasta pakettiautossa kohdallemme pysahtyi uuden uutukainen henkiloauto, jota kuljetti joku kiinalainen upseeri vaimoineen. Totesimme hetkemme tulleen, ja hyppasimme kyytiin muita mukisematta. Huomattavasti tulomatkaa mukavamman kyydin jalkeen olimme pian takaisin Lhasassa. Jopa tavaramme olivat tallessa ravintolassa, eika ravintolan tyontekija suostunut ottamaan pesoakaan tavaroidemme sailytyksesta. Tungin hanelle kuitenkin vakisin kasan pikkurahoja ja menimme hotellille.

 

Aloimme tutkimaan vaihtoehtoja seuraavien paivien varalle, ja juttelin hetki sitten puhelimitse kiinalaisen naisen kanssa, joka olisi lahdossa parin paivan sisalla kohti lantta, paamaarana Mount Everest.

-Tommi