Viimeisena kokonaisena paivana paadyimme tekemaan paivaretken Su Zhouhun, jota kutsutaan Kiinan Venetsiaksi. Kaupunki oli hyvinkin tavallinen, joskin ihan viehattava kiinalainen kaupunki kanavineen ja puistoineen. Puutarhat ovatkin kaupungin varsinainen vetonaula ja vietimme yhdessa niista muutaman tunnin.

861164.jpg

Aika Shanghaissa on kulunut kaupungilla pyoriessa ja ostoksia tehdessa. Hintataso on joissain tuotteissa taalla aika kova, esim. elektroniikka on monesti kalliimpaa kuin Suomessa. Varsin outoa ajatellen, etta suurin osa naista tavaroista valmistetaan taalla. Kiinalaiset eivat ole kuitenkaan kaksisia markkinoinnissa tai kaupanteossa, he yrittavat usein saada tuotteistaan hillittomia katteita, jolloin tavara ei vaihda omistajaa.

Rahaa taalla kuitenkin on lajapain, autot kaduilla ovat uusia mersuja ja ihmiset pukeutuvat kalliisti. Rahavirta heijastuu myos yleiseen infrastruktuuriin. Talot ovat pilvia hipovia lasitorneja ja bussipysakeissakin on plasmatelkkarit. Elintasokuilu on kuitenkin hyvin jyrkka, metrotunneleissa asuu jengia, joilla ei ole mitaan mahdollisuuksia saada tyota tai varallisuutta kalliisiin asuntoihin.  Hinnat ovat huomattavan korkeita verrattuna muuhun Kiinaan, joskin ruoka ravintoloissa on kovan kilpailun takia kohtuullisissa hinnoissa.

Erikoinen piirre Shanghaissa on katujen hiljeneminen oisin. Muualla ihmiset vaeltelevat kaduilla aamutunneille asti, mutta taalla, 15 miljoonan ihmisen kaupungissa olemme seisoneet keskustassa kadulla kahdestaan nakematta ketaan. Televisiosta taytyy tulla hyvaa ohjelmaa...